* (31.7.2023) : Droonien hyökkäys

Vuonna 2023 on vieläkin meneillään Venäjän ja Ukrainan välinen sota. Ukraina on tehnyt joitakin droonihyökkäyksiä Venäjän puolelle, ja näin pystynyt vaurioittamaan Venäjän infrastruukturia, tosin aika vähäisessä määrin. Tietohan on tietysti vahvistamaton, Ukraina ei tietysti myönnä drooni-hyökkäyksiä, mutta sodassahan totuus ja myöntämiset tulevat vasta jälkijunassa. Näillä hyökkäyksillä tietysti herätellään “unessa nukkuvia” venäläisiä, jotta he havahtuisivat totuuteen ja siihen, että sodalta ei voi enää ummista silmiään.

Minulla on menneestä seuraava ajatus ja tulevasta eräs mahdollinen skenaario:

1. Ukraina on ensin tehnyt vähäisessä määrin drooni-hyökkäyksiä. Ne ovat olleet mitä ilmeisemmin kokeellisia: on seurattu venäläisten viranomaisten ja kansalaisten reaktioita.

2. Tarkoitus on myös ollut herätellä venäläisiä sotaan ja avata heidän silmänsä.

Olin aamulla lukenut muistaakseni Iltalehden verkkosivuilta, että Ukraina on kouluttanut tuhansia droonien käyttäjiä ja kouluttamassa 10 000 uutta droonien käyttäjää. Näin pientä käyttäjämäärää ei huvikseen kouluteta.

Onneksi en julkaissut tätä juttuani vielä aamulla, sillä päivällä luin seuraavan Yle.fi:n artikkelin teksti-tv:stä. Siinä presidentti videoviestissään toteaa: “… sota palaa vähitellen Venäjän alueelle, sen symbolisiin keskuksiin ja sotilastukikohtiin.”

Eräs tulevaisuuden skenaario voisi mielestäni olla:

  • Ukraina tekee droonien avulla suuren hyökkäyksen Venäjän symbolisiin keskuksiin ja sotilastukikohtiin. Silloin kyseessä ei ole vain muutaman vaan ehkä kymmenien ehkä satojen droonien hyökkäys.

Muuta sotiin liittyvää asiaa:

  • Vietnamin sota taisi olla ensimmäinen tv-sota.
  • Ukrainan ja Venäjän välinen sota taitaa olla ensimmäinen drooni-sota.

Kirjoittaja: Samuli Heikkilä (C)

Scroll to Top