Aloitin oman blogin vuonna 2015 ja julkaisin seuraavan kirjoitelman silloin :
” Tampere joulukuussa 2015
Käväisin joulukuun puolessa välissä Hämeenkadulla Suomalaisessa kirjakaupassa. Ensimmäistä kertaa satuin elämässäni tutustumaan matkakertomuskirjallisuuteen. Samaisesta liikkeestä ostin 19.12. Heidi Nummen kirjoittaman kirjan Kerran kuljin ja kumarsin – 15 kuukautta Aasiassa. Nummi on maailmanpolitiikan tutkimuksen pääaineopiskelija Helsingin yliopistossa.
Kirja on paljon muutakin kuin vain pelkkä matkakertomus: se on kasvutarina, kertomus ihmisyyden ja oman minän perimmäisestä etsimisestä. Se on filosofointia ja totuuden etsintää.
Minne Heidi Nummi sitten pitkällä matkalla kulkeekin, hänestä huolehditaan aivan kuin hän olisi aina ollut osallisena kanssaihmistensä elämässä. Näinä pakolaistulvien aikoina merkitsen tarkasti erään kohdan kirjasta sivulta 88. Heidi Nummi kertoo Mongoliassa Ulan Batorissa ollessaan seuraavaa: “Jo muutaman päivän päästä kukaan ei enää punnitse minua ulkomaalaisena, vaan auttavana kätenä ja yhteisön jäsenenä.”
Heidin sanoista on meillä Suomessa vielä paljon opittavaa. ” (Lainaus päättyy!)
Siteerasin omaa tekstiäni tähän vuonna 2023, kun tuntuu siltä että olemme vieläkin kovin tarkkoja siitä kuka saa tulla tänne Suomeen vai ei. Eli tänne saa tulla, kunhan vaan tekee töitä, eikä sosiaaliturvan perään.
Tästä edellä olevasta on muuten vanha juttu:
* Suomalainen istui joen varrella ja ihmetteli veden virtaa. Hetken päästä alkoi yläjuoksulta tulla pikkuhiljaa lastuja virran mukana. Suomalainen siitä säpsähti ja otti heti kirveen mukaan. Hän lähti yläjuoksulle katsomaan, ettei vaan joku olisi tulossa hänen naapurikseen, hänen rauhaansa häiritsemään.
Kirjoittaja: Samuli Heikkilä (C)