Jokaisen on joskus mielenkiintoista miettiä ja tarkastella sitä mitä teemme yhteiskunnassa ja miten elämme, millaisen yhteiskunnan haluamme. James Suzmanin kirjassa Työn historia, olikohan takakannessa, todetaan, että elämämme on kunnossa ja meillä on kaikkea, elämme yltäkyllyydessä. Silti teemme töitä enemmän kuin koskaan.
Mahdollisuuksia yhteiskunnassamme on joka päivä niin paljon, että voisimme puhua ennemmin siitä, että esimerkiksi yritykset, yhdistykset ym. tahot eivät kilpaile kuluttajien rahoista vaan ajasta.
Nykyinen henki yhteiskunnassamme on se, että pelkäämme laiskuutta ja arvostamme kokoaikaista suorittamista. Emme osaa hengähtää ja armahtaa itseämme, kun olemme niin paljon intoa täyttä. Meille on opetettu seuraavasti : “Laiska, mene ja seuraa muurahaisten työtä! Eivät ne lepää. Ne ahkeroivat koko ajan!” Itse asiassa asia on tutkitusti niin, että osa muurahaisista ei olekaan niin työteliäitä.
Kirjoittamattomana pelkona yhteiskunnassamme on se, että jos et kouluttaudu (ja hyvä jos koko ajan) etkä osallistu työelämään, niin yhteiskuntamme romahtaa. Ainakin arvostamme työtä liiankin kanssa ja moitimme samalla työttömiä sohvalla makaajiksi. Stereotypiat ja yleistäminen ovat aina vaarallisia.
Samalla meillä on kuitenkin pelko perseessä siitä, että digitalisaatio, robotisaatio ja automatisaatio vievät työpaikkamme. Samalla kuitenkin saisimme enemmän vapaa-aikaa. Mutta mitä tekisimme lisääntyneellä vapaa-ajalla?? Jokainen meistä on vaikuttamassa nykyhetkeen ja tulevaisuuteen. Tulevaisuuden työelämä ei ole “kiveen hakattu”. Voimme vaikuttaa kehitykseen.
Mielestäni arvo, arvostus ja kunnioitus pitää antaa jokaiselle ihmisille riippumatta siitä onko hän mukana työelämässä vai ei. Kahdeksan tuntia työtä päivässä tuntuu olevan se, jota pidetään meillä Suomessa ideaalina. Ellei sitten ole esim. yrittäjä tai ammatinharjoittaja.
On hienoa, jos jossakin vaiheessa elämässään oivaltaa, että elämässä voisi olla jotakin muutakin kuin työ ja ainainen suorittaminen. Tämä voisi mahdollistua esim. siinä vaiheessa, kun olemme antaneet oman panoksemme työssä yhteiskunnan hyväksi ja kun riittävää varallisuutta on kertynyt.
Kirjoittaja: Samuli Heikkilä (C)